torstai 25. elokuuta 2016

24.8. Steamboat Springs, CO - Denver, CO

Hotelli Bristol osoittautui oikein mukavaksi ja hiljaiseksi pikku hotelliksi, ainakin muille paitsi parkkipaikan puolella rakennusta asuville. Eipä tarvinnut porukka herätyskelloa kun Leo kävi aamutuimaan, hyvissä ajoin ennen seitsemää tunnustelemassa intiaaninsa vointia ja käyntiääntä.

Runsas aamupala nautittiin pääkadun ensimmäisessä auki olevassa breakfast-paikassa (nimikin jäi jo unohduksiin), hotellin aamupalahan olisi ollut kuppi kahvia ja thanks.

Niinpä hyvin venytetyin vatsoin lähdimme eilistä reittiämme pätkän matkaa takaisin päin päästäksemme tielle no 14. Siinä ajaessamme kotoisan, vastaleikatun heinän tuoksun tullessa auringon polttamiin neniimme, tuli mieleen, että kohta tämäkin hauskuus loppuu. Tosin tuskin meistä kenelläkään on koti-ikävä ehtinyt vaivata, niin paljon on ollut nähtävää ja koettavaa.

Waldenissa pidimme kahvi- ja vessatauon ennen lähtöämme ajelemaan itäänpäin jatkuvaa näköalatietä, joka seuraillee enemmän tai vähemmän uskollisesti Cache la Poudre-jokea. Lähdimme vähän rivakammin liikkeelle, kun huoltamolle poikennut Honda-mies vihjaisi nähneensä karhuja retillämme.  Eipä siinä hätäinen lähtö auttanut, kun hetken kuluttua seisoimme taas tietyömaalla ... ja odotimme ... oli karhut ehtineet häippäistä, emme ainakaan nähneet muita kuin laumoittain lehmiä ja muutaman hevosen (liekö nähnyt Honda-kuski harhoja). 

Nähtyämme alueen tien mutkat, mäennyppylät ja vuolaasti virtaavan joen olimme valmiit kohtaamaan tämän päivän todelliset haasteet. 

Haaste 1: Thunder Mountain Harley-Davidson (Loveland) ja sen T-paitahyllyt ja muut tarvikkeet.  On muuten viimeisen päälle hieno puoti.

Haaste 2: High Country Harley-Davidson (Frederick), sieltä vielä lisää paitoja, merkkejä yms asiaan kuuluvaa kamaa.

Eiköhän nyt ala pyörälaukut pullistella ... mutta eipä siinä vielä kaikki, suuntasimme vielä Sun H-D-liikkeeseen noutamaan pari viikkoa sitten tilaamiamme kamoja. Ei ollut onnea siinä asiassa, joko tilatut tavarat olivat vielä jossain matkalla tai sitten vallan vääränlaisia, just juu. 

Mikäs siinä sitten muuta kuin yösijaa etsimään. Se löytyi ihan Sunin kulman takaa, Crossland Denver-Thornton. Tämä majatalo ei ainakaan ole tasolla pilattu, eikä kyllä hinnallakaan, mutta katsotaan kuinka yö sujuu. 

Tänä iltana pidettiin hamppari-illalliset läheisessä Jim's Burger Heavenissa. Hyvin maistui, kun koko päivä on oltu vähän vähissä kaloreissa.




   


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti