maanantai 15. elokuuta 2016

13.8 Sturgis, SD

Jotenkin kummasti vaan uni karkaa viimeistään siinä aamu viideltä, yleensä jo aikaisemminkin. Niinpä aamu kasilta lähdettiin taas reippaina liikenteeseen ja suorinta tietä kohteeseen. Tänään ohjelmassa oli reipas motoristipäivä Sturgis-nimisessä pikkukaupungissa, johon jostain kumman syystä oli kerääntynyt muutama muukin moottorilla varustetulla kaksipyöräisellä kulkeva.

Kuten asiaan kuuluu, paikalla olivat myös virvokkeiden myyjät ja nälän karkoittajat huolehtimassa kävijöiden hyvinvoinnista. Kävijöiden kukkaron kevennyksen hoitivat kaiken maailman tärkeiden tavaroiden kauppiaat, ostivatkohan kaikki nyt varmasti tarpeeksi monta T-paitaa :) Aamulla sitten katsotaan kuinka monta niistä mahtuu mukaan.

Eipäs nyt kuitenkaan luulla, että tapahtuma oli pelkkää ostamista. Oli siellä kaikenlaista muutakin katseltavaa, H-D-museosta Victoria-merkkisen poliisipyörän käsittelyn esittelyyn, ja tyttöjä (ei kovin vähäpukeisia nämä yksilöt). Joitakin kummallisia härveleitäkin oli joku tuonut näytille. Ihan ykkössijalle kauneudessa ei mielestäni päässyt pyöräkaksikko, joka oli päällystetty eri maiden kolikoilla ja muilla romppeilla, no kai joku tykkää. Iso etupyörä onkin aika vinkeä näky, vai mitä sanoo raati?

Uuden pyörän arvontaankin piti tietysti osallistua, ei voittoa, kiitos kannatuksesta. Pyörän voittikin joku täkäläinen ja me kun niin jo valmistauduimme tulevaan paperisotaan pyörän toimituksesta Suomeen.

Paluumatka Rapid Cityyn olikin pelkkää ajamisen riemua. Vanocker Canyon Rd - Nemo Road reitti on juuri sellainen missä moottoripyörällä ajo on nautinnollisinta. Hyväkuntoinen tie, kaunis lämmin ilma, korkeuseroja ja loivia mutkia sopivassa suhteessa eikä liikaa nelipyöräisiä, sen kaltainen pätkä jää pitkäksi aikaa mieleen, kannatti ehdottomasti ajaa.

Päivällä syötyjen nyhtöpossuannosten ansiosta ei kellään ollut kovin iso nälkä, joten kultaisten kaarten kutsu voitti ruokapaikka-arvonnan, vaikea arvata kenen ehdotuksesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti